torstai 16. tammikuuta 2014

Kukkia, kukkia ja kukkia

Otin eilen myös alustavasti yhteyttä floristiin meidän vakio kukkakaupastamme. Aikaa häihin on vielä, mutta halusin ammattilaisen näkökulmaa sekä myös opastusta mitä kukkia talvella saa ja mitkä sointuisivat kauniisti keskenään. Mietinnässä on myös mitä kukkia sieltä tilaamme. Ainakin morsiuskimppu, sulhasen viehe, kaasojen ja bestmanien kukat ja pöytäkukat. Heittokimpusta en vielä tiedä. Jos semmoiseen päädymme, tulee se olemaan yksinkertainen. Heittokimppu olisi hyvä lisä, sillä se määräisi perinteiden mukaan tulevan morsiamen naisten joukosta ja näin ollen saisin kuivattaa oman kimppuni muistoksi tai tehdä siitä vaikka taulun! Floristi kysyi myös olenko miettinyt vanhempien kukkia. Vanhempien kukkia? En tiennyt tämmöisestä olleskaan :) Oletteko te morsian kollegat ajatelleet myös vanhemmillenne kukkia?

Alunperin ajattelin kanervaa, morsiusharsoa sekä ruusua. Olen mieltynyt myös nelikoihin. Kanerva olisi tuonut sitä liilaa valkoisen joukkoon ja olin ajatellut käyttää sitä myös kattauksen piristämisessä. Mutta sitä ei valitettavasti saa enää siihen aikaan vuodesta. Asklskfdk. Mutta uskon, että yhteistuumin floristin kanssa saamme siihenkin jonkun uutukaisen kasvin! Ensi viikolle olemmekin sopineet tapaamisen kukkakaupalla. Eli vielä on hetki aikaa jututtaa parempaa puoliskoani ja kysellä vielä hänen toiveitaan sekä mieltymyksiään :)

StyleMePretty | NOVIAS

Tumblr | via Tumblr

 Untitled

 Pretty Winter Snow White Wedding Bouquet
kuvat 

2 kommenttia:

  1. Oi, enpäs olekaan aiemmin nähnyt kanervaa morsiuskimpussa! Upeaa! Harmi, ettet voi saada sitä kimppuusi :(

    VastaaPoista